Toiminta

Kailinranta sijaitsee kolmen puiston ympäröimänä rauhallisella alueella. Lähiympäristö tarjoaa ihanteelliset puitteet ulkoilulle, olipa kyse rauhallisista kävelyistä vehreissä puistoissa tai yhteisistä hetkistä tilavalla ulkoilualueella. Keväisin asukkaat pääsevät osallistumaan istutus ja puutarhatöihin sekä liikkumaan vapaasti aidatulla takapihalla.

Hoivakodissa toimii erityisosaamista omaava henkilökunta, joka keskittyy ikäihmisten hoitoon ja ohjaukseen. Kailinrannassa panostetaan voimavaralähtöiseen ja kuntouttavaan arkeen. Arjen kulku suunnitellaan asukkaiden tarpeiden ja toiveiden mukaan, jotta hoivakoti tuntuu kodilta. Juhlapyhinä iloitaan herkullisista teema-aterioista, jotka ovat suunniteltu heijastamaan kunkin päivän ainutlaatuista juhlatunnelmaa.

Kailinrannan tilat ovat suunniteltu avoimiksi ja viihtyisiksi, mahdollistaen yhdessäolon myös isommalla ryhmällä. Monelle oma tila on myös arvokasta ja jokaisella asukkaalla on käytössään oma huone, kylpyhuone sekä yhteisessä käytössä olevat ruokailu- ja oleskelutilat. Asukkaat voivat sisustaa huoneensa omilla huonekaluilla ja tavaroilla, tehdäkseen siitä oman näköisensä ja kodikkaan.

Yhteystiedot

Osoite
Taimistokatu 6, 24280 Salo

Yksikönjohtaja
Margit Hägerth- Ilmonen
p.045 7885 1202 (arkisin klo 9.00-15.00)
margit.hagerth-ilmonen@medivida.fi

Pihkakodin hoitajat 24/7
p. 045 788 51367

Mahlakodin hoitajat 24/7
p. 045 788 51369

Fysioterapeutti ark. klo 9.00-15.00
p. 045 788 16571

Sairaanhoitaja ark. klo 7.00-15.00
p. 045 788 51368

Miten asukkaaksi?

Asukkaaksi voi tulla hyvinvointialueen ostopalveluasiakkaana sekä palvelusetelillä. Yhteisölliseen asumiseen voi päästä joko hyvinvointialueen ohjaamana tai omakustanteisesti. Kailinrannassa on 11 yhteisöllisen asumisen paikkaa. Kysy lisää ja tule tutustumaan!

Kuvia Kailinrannasta

Ota yhteyttä!

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.