Avoimet työpaikat
Haemme lähihoitajaa keikkalaiseksi Karissimoon
Hoito- ja kuntoutuskoti Karissimo tarjoaa asumispalveluita mielenterveys- ja päihdekuntoutujille kahdessa toimipisteessä Orimattilassa.
Lähihoitajana osallistut aktiivisesti asiakkaidemme kuntoutukseen ja lääkehoitoon. Tärkein tehtäväsi on olla läsnä arjessa ja tukea asiakkaiden toimintakykyä. Päivät sisältävät monipuolista tekemistä – ulkoilua, lukemista, musiikkia ja erilaisia aktiviteetteja.
Voit olla vastavalmistunut lähihoitaja tai jo kokeneempi tekijä. Me perehdytämme sinut työhön. Työssä menestyminen edellyttää vastuullista, joustavaa ja asiakaslähtöistä työotetta sekä hyviä vuorovaikutustaitoja.
Tarjoamme mielenkiintoisen ja monipuolisen työnkuvan sekä mahdollisuuden kehittää toimintaamme. Pääset toimimaan moniammatillisessa tiimissä, työskentelemään mukavien asiakkaiden kanssa sekä nauttimaan ainutlaatuisesta työympäristöstä. Ennen kaikkea pääset tekemään vaikuttavaa ja merkityksellistä työtä.
Työ alkaa sopimuksen mukaan, ja se kestää määräajan 31.12.2025 saakka. Kyseessä on kaksivuorotyö, jossa työtunnit sovitaan yhdessä. Palkkaus määräytyy yksityisen sosiaalipalvelualan TES:n mukaisesti.
Hakeminen
Lähetäthän hakemuksesi ja CV:si yksikönpäällikkö Sari Savukorvelle xx.xx.2025 mennessä sähköpostitse osoitteeseen sari.savukorpi@medivida.fi.
Huomioithan, että haastatteluja tehdään jo hakuaikana, ja täytämme paikan heti, kun sopiva henkilö löytyy. Lähetäthän hakemuksesi siis mahdollisimman pian!
Lisätietoja antaa:
Sari Savukorpi, puh. 046 875 3295, sari.savukorpi@medivida.fi
🌟 Hei sinä lähihoitaja! 🌟
Tule mukaan luomaan lämmintä ja merkityksellistä arkea Hoivakoti Visarantaan. Etsimme nyt lähihoitajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Työ alkaa sopimuksen mukaan.
Visaranta on 30-paikkainen, kodinomainen yksityinen hoivakoti Hämeenlinnassa, Vanajaveden kauniissa maisemissa. Meillä jokainen päivä on mahdollisuus kohdata, kuunnella ja luoda hyvää oloa yhdessä.
💛 Tarjoamme sinulle
• Monipuolisen ja ihmisläheisen työn, jossa voit hyödyntää omia vahvuuksiasi ja luovuuttasi
• Epassi-edut hyvinvointisi tueksi
• Tyhy-päivät virkistykseen ja yhteishenkeen
• Henkilöstöetuohjelman osaksi arkeasi
• Yhteisön, jossa tiimihenki ja arvostus näkyvät joka päivä
Työ on pääosin 2-vuorotyötä. Palkkaus määräytyy yksityisen sosiaalipalvelualan TESin mukaan. Edellytämme suomen kielen taitoa sekä rikosrekisteriotteen esittämistä ennen työn alkamista.
Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä, joten toimi nopeasti!
Tule osaksi Visarannan sydämellistä tiimiä.
📝 Hakemukset ja lisätiedot
Liisa Kiventöyry, yksikönjohtaja
liisa.kiventoyry@medivida.fi
050 556 3544 (arkisin klo 8–15)
Tule mukaan luomaan merkityksellistä arkea! Liity Hoivakoti Vääräjärven huipputiimiin!
📍 Hoivakoti Vääräjärvi, Pohjantähdentie 1, 40340 Jyväskylä
Oletko hoitotyön ammattilainen, joka kaipaa työhönsä iloa, merkitystä ja hyvää porukkaa? Haluatko vaikuttaa omaan työhösi ja kehittää osaamistasi ja talon toimintaa aidosti kannustavassa ilmapiirissä?
Hoivakoti Vääräjärvi on 48-paikkainen yksityinen hoivakoti, joka tarjoaa ympärivuorokautista palveluasumista Jyväskylässä. Meillä pääset työskentelemään lämminhenkisessä ja huumorintajuisessa työyhteisössä, jossa jokaisen vahvuuksia arvostetaan ja työtehtäviä muotoillaan niiden mukaan.
🔹 Mitä tarjoamme sinulle?
-
Vakituisen työsuhteen ja mahdollisuuden vaikuttaa työvuoroihisi
-
Palkallinen vuosiloma 2025
-
Palkkaus yksityisen sosiaalialan TES mukaisesti
-
Laajat työsuhde-edut: työterveys, ePassi, työpaikkaruokailu, työsuhdepyörä, henkilöstöetuohjelma – ja kyllä, myös pizzapäivät!
-
Mahdollisuuksia kehittyä: saat tilaa kehittää omaa työtäsi, osallistua lisäkoulutuksiin ja vaikuttaa yhteiseen arkeen
-
Hyvän fiiliksen työyhteisö, jossa huumori, yhteishenki ja arvostus näkyvät joka päivä
🔹 Mitä toivomme sinulta?
-
Lähihoitajan tutkintoa
-
Aitoa kiinnostusta ikäihmisten hyvinvointiin ja heidän arjensa rikastuttamiseen
-
Hyviä vuorovaikutustaitoja ja tiimityöskentelyn iloa
-
Itsenäistä työotetta ja vastuullisuutta
💌 Kiinnostuitko?
Lähetä vapaamuotoinen hakemus osoitteeseen mirka.tarvainen@medivida.fi
📞 Lisätietoja antaa yksikönjohtaja Mirka Tarvainen, puh. 046 875 3209
Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.
✨ Tule mukaan joukkoon, jossa sydän on mukana työssä – Hoivakoti Vääräjärvellä tehdään työtä ihmiseltä ihmiselle.
🌸 Lähihoitaja, tule viettämään kesä kanssamme Lehtokerttuun! 🌸
Hei sinä lähihoitaja, joka haluat tehdä kesästä merkityksellisen ja tuoda iloa ikäihmisten arkeen! Palvelukoti Lehtokerttu tarjoaa kodikkaan ympäristön 40 asukkaallemme sekä 15 yhteisöllisen asumisen asukkaalle Oulun Kaakkurissa – ja nyt etsimme sinua mukaan tiimiimme kesäksi!
Mitä työsi pitää sisällään?
Lähihoitajana pääset:
✔️ Tarjoamaan asukkaillemme yksilöllistä hoivaa ja tukea arjessa.
✔️ Edistämään heidän hyvinvointiaan ja kuntoutumista.
✔️ Toteuttamaan lääkehoitoa suunnitelman mukaisesti.
✔️ Työskentelemään iloisessa ja ammattitaitoisessa tiimissä.
Älä huoli, jos olet vastavalmistunut tai suorittanut vasta 2/3 opinnoista – tarjoamme sinulle kattavan perehdytyksen ja tuemme sinua työssäsi! Räätälöimme työtehtävät vahvuuksiesi mukaan.
💛 Mitä saat meiltä?
🌟 Monipuolisen ja merkityksellisen työn ihanassa työyhteisössä.
🌟 Mahdollisuuden käyttää luovuuttasi ja vahvuuksiasi arjen tilanteissa.
Työ on 2- tai 3-vuorotyötä, ja palkka määräytyy yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaan. Suomen kielen taito on välttämätön. Aloitus sopimuksen mukaan.
Kiinnostuitko?
Lähetä hakemuksesi pikimmiten – käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana!
Lisätiedot ja hakemukset:
Yksikönjohtaja Anna-Leena Seppänen
📱 045-78851638 (arkisin klo 8–15)
📧 anna-leena.seppanen@medivida.fi
Tule tekemään ikimuistoinen kesä Lehtokerttuun! ☀️💛
Mitä tarjoamme
Mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön
Osallistava ja avoin toimintakulttuuri
Mahdollisuus kouluttautua ja kehittyä
Hyvät työsuhde-edut
Välittävä työpaikka
MediVida Hoivalla pääset osaksi välittävää ja jatkuvasti kehittyvää työyhteisöä. Avoimessa ilmapiirissämme työntekijöitä kuunnellaan. Voit itse vaikuttaa mm. työtehtäviisi ja yksikkösi työntekijäetuihin. Kaikissa MediVida Hoivan yksiköissä on EPassi -etu ja henkilöstöetuohjelma.
Pääset käyttämään asiantuntemustasi ja osaamistasi monipuolisesti. Huomioimme työntekijöiden vahvuudet ja kannustamme niiden käyttöön. Tuemme ammatillista kehittymistäsi ja teemme yksilöllisiä suunnitelmia henkilöstön kouluttautumisen ja kehittymisen tueksi. Meillä johto on aina lähellä ja tukee työtä ja siinä kehittymistä.
Kun työntekijöillä on töissä hyvä olla, se näkyy myös asiakkaiden hyvinvointina!